Kirjaesittelyt

UHRAUTUJA UHRAA TERVEYTENSÄ 

Uhrautuja uhraa terveytensä 

Tunnolliset puurtajat ottavat työssään lähes yli-inhimillisiä taakkoja. Kotona he asettavat lasten ja puolison tai vanhempien edun omansa edelle. Kaikkein viimeisimmäksi he tulevat ajatelleeksi itseään. Usein he muistavat itsensä vasta sitten, kun stressi on jo muuttunut sairauden oireiluksi. Uhrautujan stressi saattaa joskus johtua hänen omasta persoonallisuudestaan enemmän kuin todellisesta työtaakasta.

 Uhrautuminen on yksi yleisimmistä “naistentaudeista“, mutta ei se miestenkään keskuudessa tuntematon ilmiö ole. Uhrautuja on ahkera, epäitsekäs ja hyvä ihminen, joka ajattelee enemmän muita kuin itseään.

Uhrautuja on se, joka suostuu ottamaan  ylisuuria taakkoja itselleen, ja jatkaa työtä tunnollisesti omalla ajallaan. Hän ei pysty hyväksymään sitä, että työn voisi tehdä suurpiirteisemminkin, vaan haluaa tehdä työnsä perusteellisesti, vaikka työaika ei riitä.

Näitä uhrautujia olen toimittajana kohdannut vuosien varrella lukemattomia. He puurtavat niin kauan, kunnes menettävät terveytensä. Kyllä he järjellään ymmärtävät, ettei sen kaltaisessa uhrautumisessa ole mitään järkeä, mutta he kokevat etteivät osaa tehdä toisinkaan.

Uhrautuja on se, joka on aina valmis auttamaan toisia. Hän tekee palveluksia työkavereille, esimiehelle, asiakkaille. Eikä hänen työmaansa lopu työajan päättyessäkään. Kun uhrautuja tulee töistä kotiin, hän alkaa raataa lasten ja puolison hyväksi. Hän huolehtii ruuat, pyykit, siivoukset, ja leipookin vielä. Tilipäivinään hän asettaa kaikkien muiden tarpeet edelle, ja jää itse ilman uusia talvikenkiä. Puhumattakaan pikkujoulupuvusta tai huulipunasta...

Alkuun  

Loppuunpalaminen uhkaa 

Uhrautujan käyttäytymismalli saattaa olla hyvinkin mieluisa perheelle, työtovereille ja esimiehille, mutta siinä piilevät tuhon siemenet. Niin kauan, kun uhrautuja tuntee nauttivansa toisten auttamisesta, hänen stressinsä on positiivista. Hän toteuttaa luonteensa hyviä puolia ja kokee toteutuvansa sitä kautta. 

Mutta jossakin vaiheessa puurtaminen saattaa muuttua pakonomaiseksi. Uhrautuja tuntee voimavarojensa ehtyvän ja alkaa hiljaa mielessään katkeroitua. Hänen mieleensä saattaa nousta kysymys: “Miksi minua ei kukaan koskaan auta?“ Ensimmäisen kerran hän havahtuu siihen, että on aina antavana  -  eikä koskaan saavana osapuolena.

Uhrautumisen taustalla saattavat vaikuttaa myös läheisriippuvuus, heikko itsetunto ja muut sellaiset persoonallisuuspiirteet, jotka voivat koitua ihmisen tunne-elämälle tuhoisiksi. Varsinkin elämän taitekohdissa, esimerkiksi silloin kun lapset aikuistuvat ja muuttavat pois, uhrautuja on altis vajoamaan tyhjyyden ja itsesäälin tunteisiin. Hän ei ole koskaan tottunut ajattelemaan itseään, hän on aina toteutunut toisten kautta, ja nyt hänen pitäisi yhtä äkkiä alkaa elämään itseään varten.

Tässä vaiheessa uhrautuja viimeistään putoaa tyhjän päälle. Jos hän ei ole alkanut jo aiemmin oireilla fyysisesti, nyt on aika stressioireiden tulla. Hän saattaa kokea väsymystä, haluttomuutta, päänsärkyä, sydämentykytyksiä... Oireiden kirjo on laaja, ja kaikki ne viestivät samasta asiasta: liian kauan jatkuneesta stressistä.

Alkuun  

Terveen itsekkyyden opettelu 

Koska uhrautumisen taustalla piilee usein heikko itsetunto, uhrautujan on hyvin vaikea ottaa itseään niskasta ja opetella itsekkääksi. Heikolla itsetunnolla varustettu kokee olevansa tarpeeton ja arvoton, jollei raada toisten ihmisten hyväksi. Hän ei pidä itseään rakastamisen ja välittämisen arvoisena, ja hakee jatkuvaa hyväksyntää läheisiltä ja työtovereilta.

Jos tunnistat kuvauksesta itsesi, pysähdy hetkeksi miettimään. Kannattaisiko pistää jarrut päälle jo ennen kuin romahdus tulee, ja terveys on mennyttä?

Parasta itsensä suojelua on terve itsekkyys. Sen tajuaminen, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita. Kaikilla ihmisillä on perusoikeus toteutua omana itsenään. Eikä se tarkoita häikäilemätöntä itsekkyyttä ja töiden tai läheisten laiminlyömistä, vaan myös omien tarpeiden huomioonottamista.                

Mitä toivoisit itsellesi ja elämällesi? Ehkä  vain hiukan omaa aikaa? Oma harrastus, rauhallinen hetki lukea romaania, tilaisuus käydä kävelyllä kaikessa rauhassa ja ajatella omiaan... Usein kysymys on arjen pienistä hyvistä hetkistä: hetken rauhasta, pienestä mahdollisuudesta elää itseään varten.  

Omaa aikaa voi järjestää asettamalla velvollisuudet tärkeysjärjestykseen. 

Alkuun  

Tee itsellesi kysymyksiä:

Yleensä itsenäisyystaisteluun ryhtyvä entinen uhrautuja törmää ympäristön haluttomuuteen muuttaa vanhaa. He ovat laiskistuneet, eivätkä he ole tottuneet siihen, että myös heidän pitäisi ottaa toiset ihmiset huomioon. Lapset ja puoliso ovat haluttomia osallistumaan kotitöihin, tai parhaassa tapauksessa he myönnyttelevät, mutta eivät sitten käytännössä tee mitään.

Kukaan sukulainen ei suostu ottamaan osavastuuta vanhan tädin hoidosta. Perinnönjaossa he sitten ovat haukkana mukana, ja auta armias jos täti on sinulle jotakin jättänyt. Sitä ei kukaan sukulainen suostu ymmärtämään ja hyväksymään. Muistuta itsellesi, että tyhjän saa pyytämättäkin.  

Tässä tilanteessa arvioi tärkeysjärjestys uudelleen: Aune -tädin tunteet ovat tärkeämmät kuin villakoiraton koti. Lapset ja puoliso eivät tarvitse pullantuoksua, jos eivät ole itse valmiit raivaamaan edes omia jälkiään ja niin edelleen.  

Tietenkin itsenäisyystaisteluun ryhtyminen on vaikeaa sen jälkeen, kun vuosia olet opettanut itsesi ja kanssaihmisesi siihen, että olet aina valmis uhraamaan oman aikasi toisten hyväksi. Mutta se taistelu kannattaa käydä. Sinä ja sinun elämäsi olette sen arvoisia!

Onhan sitä paitsi olemassa sekin mahdollisuus, että perheesi mielihyvin kantaisi osavastuun arjen sujumisesta. Sinä vain et aiemmin ole antanut heille mahdollisuutta siihen.    

Alkuun