HIILIHYDRAATTIEN RAJOITTAMINEN

- huuhaata vai tiedettä? 

Viime aikoina on kiihkeästi keskusteltu Heikkilästä, Salmenkaidasta ja muista ravintoguruista, jotka kehottavat meitä syömään enemmän rasvaa ja vähemmän leipää. Rasvan sijaan he ovat nostaneet sokerin ja valkoiset jauhot  ylipainon syyksi. Mitä ravitsemustieteessä oikein on tapahtumassa?

Laihduttaminen on tällä hetkellä maailmassa miljardibisnes. Se kannattaa aina pitää mielessä, kun keskustellaan kilpailevista laihdutusmetodeista. Kaikilla mielipiteen esittäjillä on oma lehmänsä ojassa; joko hänen asemansa arvostettuna auktoriteettina tai hänen liiketoimintansa.

Samaan aikaan, kun tiedotusvälineet pursuavat dieettiohjeita, yhä useampi ylipainoinen on epätoivoinen: vähärasvainen ja runsashiilihydraattinen ruokavalio ei monia yksinkertaisesti laihduta. Kun samaan aikaan ilmestyy artikkeleita tutkimustuloksista, joiden mukaan naiset, jotka syövät vähähiilihydraattisesti ja runsasrasvaisesti laihtuvat enemmän kuin naiset, jotka syövät vähärasvaisesti ja runsashiilihydraattisesti, ei ihme, että ihmiset hämmentyvät. Mihin ihmeeseen tässä voi uskoa?

Vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta (engl. low carb diet; suomeksi puhekielssä karppaaminen) puhutaan, kun päivittäin syötävien hiilihydraattien määrä jää alle 100 g. Hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta puhutaan, kun ruokavaliosta karsitaan turhat ja terveydelle haitalliset hiilihydraatit, mutta välttämättä ei tavoitella ketoosia tai tiukkaa vähähiilihydraattisuutta. Toki vähähiilihydraattisuuskin on hiilihydraattiteoista syömistä.

Hiilihydraattien sijaan syödään enemmän proteiineja ja rasvaa  sekä paljon kasviksia. Syy siihen, miksi hiilihydraatteja ylipäätään halutaan rajoittaa, perustuu elimistön toimintaan: niin kuin tiedämme ihmiskeho muuttaa hiilihydraatin sokeriksi, jota elimistö käyttää energiakseen. Terveellä ihmisellä tämä toimii niin kuin pitääkin. Mutta hiilihydraattien rajoittamisteorian mukaan liiallinen sokerin, vakoisten vehnäjauhojen ja jalostettujen ruokien syöminen on vienyt enemmistön ihmisistä tilaan, jossa heidän tärkkelyksen ja sokerin saantinsa ylittää heidän kehonsa sietokyvyn. Tämä tila johtaa tavallisesti insuliiniresistenssiin.

Insuliiniresistenssiksi kutsutaan sitä tilaa, jossa glukoosi ei pääse kohdesoluun insuliinin avulla. Tämän seurauksena sokeriaineenvaihdunta häiriintyy ja ihminen alkaa kerätä ylimääräisiä rasvavarastoja.

Hiilihydraatteja rajoittavat ruokavaliot tunnetaan yleensä kehittäjänsä nimen mukaan, puhumme Atkinsin, Montignacin, Schwarzbeinin jne. Soppaan voidaan vielä lisätä Zone, kivikausi- eli paleoruokavaliot, Protein Power jne.  Jokaisella näistä on omat painotuksensa.

Haiseva hengitys ilonaiheena

Radikaaleimpana hiilihydraatteja rajoittavana ruokavaliona voidaan pitää Robert Atkinsin kehittämää nelivaiheista järjestelmää. Siinä pyritään aloitusvaiheessa saattamaan elimistö ketoosiin. Ketoosilla tarkoitetaan tilaa, johon elimistö joutuu, kun se ei saa hiilihydraatteja polttoaineekseen. Niinpä se rupeaa muuttamaan rasvaa ketoaineiksi, joita se sitten käyttää korvaavana polttoaineena.

Ketoosi on yksi kiistellyimmistä asioista vähähiilihydraattisissa ruokavalioissa, myös näiden ruokavalioitten kannattajien keskuudessa, sillä likikään kaikki hiilihydraattien rajoittajat eivät pyri ketoosiin. Perinteisen ravitsemustieteen mukaan ketoosi ei ole suositeltava, koska se on merkki solutoiminnan häiriöstä. Ketoosin kannattajien mukaan kysymyksessä on elimistön luonnollinen tila, ja esimerkiksi aivot tulevat mainiosti toimeen ilman sokeria. Tässä suhteessa eroavat myös tutkijoiden mielipiteet toisistaan. Ketoosissa olevan ihmisen tunnistaa usein asetonin hajuisesta hengityksestä. Niinpä ketoosin tavoittelijat ovat iloisia huomatessaan hengityksensä haisevan... Sehän on merkki siitä, että rasvavarastot palavat.

Atkins-ruokavalion myöhemmissä vaiheissa hiilihydraattien määrää lisätään aloitusvaiheen päivittäisestä 20 grammasta 5g kerrallaan pikkuhiljaa, kunnes saavutetaan se jokaisen henkilökohtainen hyvän olon taso, jossa paino ei enää nouse eikä laske.

Robert Atkinsin klinikalla on hoidettu tuhansia ylipainoisia ihmisiä menestyksellä. Kun iltapäivälehdet uutisoivat Atkinsin dieettiin kuolleesta tytöstä, missään ei kerrottu, potiko hän ehkä jotakin perinnöllistä (piilevää) sairautta, oliko hän noudattanut ruokavaliota oikein jne.

Se, että uutinen laskettiin liikkeelle noin vuosi sen jälkeen, kun itse kuolemantapaus oli, herättää kysymyksen, mikä taho hyötyi uutisesta? Amerikassa on tapana käyttää mediaa markkinoinnin tehokkaana välineenä, niinpä mahdollisesti tuosta uutisesta hyötyi esimerkiksi amerikkalainen sokeri- ja virvoitusjuomateollisuus, joka haluaa uskotella ihmisille, että päivittäinen sokerin tai aspartaamin runsaskaan nauttiminen ei ole vahingollista. Jos ihmiset alkaisivat uskoa Robert Atkinsia, sokerin ja näiden juomien kulutus romahtaisi. Amerikkalainen sokeriteollisuus on yrittänyt painostaa mm. Maailman Terveysjärjestöä, että tämä nostaisi sokerinsaantisuosituksiaan. On todella vahinko, että Robert Atkins itse ehti kuolla, eikä ole enää osallistumassa väittelyyn. Ja ei, hän ei kuollut sydänvikaan tai muuhun ”rasvasairauteen”, vaan kompastumiseen kotipihallaan!

Ranskalaisen herkkusuun ruokavalio

Montignacin dieetistä tuli Suomessa kuuluisa viimeistään siinä vaiheessa, kun Esko Aho menestyksekkäästi pudotti sillä painoaan. Tiettävästi eduskunnan kahvilassakin aloitettiin sittemmin Montignac-tyyppisten aterioitten tarjoaminen.

Michel Montignac on ranskalainen herkkusuu, innokas ravitsemustieteen amatööri, joka ilmeisesti monissa kehittämänsä ruokavalion peruskohdissa on harrastelijan ennakkoluulottomuudella osunut oikeaan. Silti kannattaa muistaa, että häneltä puuttuvat niin lääke- kuin ravitsemustieteellinenkin koulutus.

Montignac lupaa ylipainon putoavan kahdeksassa viikossa hänen ohjelmansa avulla. Aloitusvaiheessa keskeistä on hiilihydraattien syöminen erillään rasvoista ja proteiineista. Kun tavoitepaino on saavutettu, näitä voidaan syödä myös yhdessä. Senkin jälkeen on kartettava valkoisia jauhoja, sokeria ja korkean glykeemisen indeksin kasviksia, kuten perunaa, porkkanaa ja punajuurta. Montignac on intohimoinen kaloriteorian vastustaja, joten kaloreita ei tässä menetelmässä lasketa.

Ruokavaliota leimaa ranskalainen, nautiskeleva kulinarismi, tosin aloitusvaiheessa pelkkien hiilihydraattien syöminen maistuu puulta, täysjyväleipä kurkkupäällysteellä ei pitkän päälle innosta. Montignacin ylläpitovaiheessa ruokavalio muuttuu oikeasti nautittavaksi, mikäli sattuu pitämään voista, kermasta ja lihasta.

Nujerra vaihdevuosioireet ruokavaliolla

Amerikkalainen hormoneihin erikoistunut lääkäri Diana Schwarzbein lasketaan kuuluvaksi low carb –gurujen joukkoon, mutta tosiasiassa hän on kyllä toisinajattelija suuntauksen sisällä. Jo Schwarzbeinin perusajatus on päinvastainen kuin muilla: hän lähtee periaatteesta, että ihmisen on parannuttava laihtuakseen, ei laihduttava parantuakseen. Oppinsa hän perustaa syvälliseen tietämykseensä ihmisen hormonitoiminnasta.

Hoitaessaan aikuisiän diabetesta potevia potilaita työssään Schwarzbein havaitsi, että ruokavalio, joka koostui punaisesta lihasta, voista, munista, kermasta ja vähätärkkelyksisistä kasviksista, sai potilaat voimaan huomattavasti paremmin kuin perinteinen vähärasvainen ja runsashiilihydraattinen ruokavalio.

 Schwarzbein ryhtyi tutkimaan asiaa, ja kehitti vuosien kuluessa oman metodinsa, joka perustuu ihmisten ryhmittelyyn neljään eri ryhmään heidän hormonitoimintansa perusteella. Kullekin ryhmälle on omat ravinto- ja liikuntasuosituksensa.

Schwarzbeinin ruokavaliossa kartetaan ehdottomasti ketoosia ja nautitaan hiilihydraatteja joka aterialla, mutta vain rajallinen määrä. Se, kuinka paljon hiilihydraatteja syödään, riippuu yksilön hormonitoiminnasta ja aktiivisuustasosta; runsaasti liikkuvat aktiiviset ihmiset syövät enemmän hiilihydraatteja kuin sohvaperunat. Sokeri ja valkoiset jauhot sekä roskaruoka ja nautintoaineet ovat kiellettyjä. Kahvin ja viinin kohtuullista nauttimista voi katsoa läpi sormien, jos kokee sen välttämättömäksi.

Diana Schwarzbeinin metodi sopii erityisesti keski-ikäisille naisille ja miksei myös miehille, joille laihuutta tärkeämpää on terveyden ja elinvoiman säilyttäminen. Hänen pääväittämänsä on, että tietyt suuressa määrin perinnöllisinä pidetyt sairaudet, kuten sydän- ja verisuonisairaudet sekä aikuisiän diabetes, ovat elämäntapasairauksia. Ennenaikainen vanheneminen voidaan pysäyttää ja vanhenemisen kello kääntää tikittämään taaksepäin muuttamalla elämäntapoja.

Suomi seuraa perässä

Suomessa hiilihydraatteja rajoittavan ruokavalion esitaistelijaksi on ryhtynyt lääkäri Antti Heikkilä. Hyvän olon keittokirjoissaan hän esittää suomalaisen version Atkins-ruokavaliosta. Heikkilän heikkoutena on väitteiden esittäminen niitä perustelematta ja paikka paikoin virheellinen terminologia. Hänen vahvuutensa on kiistatta siinä, että hän on tuonut keskusteluun mukaan suomalaisen näkökulman ja ravinteikkaan lähiruoan.

Laihdu ilman nälkää –kirjasarja on sittemmin saanut jatkoa: on ilmestynyt kotiruoka- ja juhlaruokakeittokirjat. Näiden kirjojen sanoma on se, että jokainen ihminen on yksilö, joten jokaiselle ihmiselle sopii omannäköisensä ruokavalio. Ei ole olemassa yhtä ainoaa, kaikille maailman ihmisille sopivaa ruokavaliota. Mutta rasvasta ja proteiineista pihtaamisen sijaan se oikea linja jokaiselle löytyy hiilihydraattien tarkkailusta: jotkut joutuvat rajoittamaan niitä enemmän, toiset vähemmän; kaikkien terveyttä edistää niiden laadun parantaminen! 

Nykyisin näyttää vahvasti siltä, että hiilihydraattien rajoittamisesta on tulossa ravitsemuksen seuraava megatrendi, kasvissyönnin tapaan  -  haluttiinpa sitä tai ei.

Teksti: Varpu Tavi

Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Kotitalousopettaja-lehdessä vuonna 2004, tämä on ajantasaistettu versio artikkelista 13.8.2006